Be like a shooting star...

Jokainen ihminen on jossain vaiheessa kuin tähden lento... ensin noustaan korkealle ja liidetään..yhtäkkiä tapahtuu se pudotus kovaan,kylmään ja karuun maailmaan. Ensin kaikki oli hyvin, mutta yhtäkiä tuntuukin että kaikki kaatuu päälle? Kaikki kokevat sen joskus. Mulla on ollut monia sellaisia vaiheita, joissa ollaan oltu onnensa kukkuloilla ja kaikki ollu hyvin, mutta onni ei kestä kauaa.Joillakin ihmisillä maa saattaa kadota kokonaan jalkojen alta ja sieltä rotkosta on pakko nousta, paitsi voi myös jäädä sinne jos niin haluaa tai ei jaksa.

 Voi myös hakea apua läheisiltä ihmisiltä tai sitten ihan lääkäriin mennä kertomaan omia tuntemuksiaan josta he sitten ohjaavat sellaisen ihmisen luo joka osaa kuunnella,auttaa ja välittää.

 Pient ilot tuovat arkeen piristystä. Minulla auttaa se kun pääsen joskus johonkin viikonlpun matkalle,koiran kanssa tunnin metsälenkille.... kaikki on vain viitsimisestä. jos tykkää käydä vaikka no uimassa, mutta ei jaksa eikä viitsi, niin alkaahan sekin itseä ahdistamaan kun haluaisi, mutta ei saa mitään ikinä tehtyä. Jossain välissä se on vain pakko ottaa niskasta kiinni ja koittaa päästä ylös, joko laiskuudesta,masennuksesta,menetyksestä...

Ei ole oikeaa tapaa purkaa ahdistusta,pelkoa,masennusta,surua... Jokaisella on oma tapansa, eikä sitä tule väheksyä. Jotkut eivät osaa puhua tunteistaan läheisillekkään ihmisille. Jotkut taas selittävät kaiken pahan olon kun vain kysyy,lasittunut ja poissaoleva katse silmissä. Sitä minä olen ainakin tehnyt. Jotkut purkavat asiat huutamalla...toiset itkemällä.

Jos mulla on paha olla, saatan itkeskellä,ahdstua pienistä asioista,huutaa,raivota... ihan mitä tahansa. Koskaan en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Joillekkin iskee paniikki siitä kun ahdistaa eikä tiedä syytä.

__AINA__ ei tarvitse olla syytä mietittynä. Jos joku alkaa vaatimaan vastausta..siis muutakin kuin että en tiedä, sanoo vaan että mulla on paha olla nyt. 

Nobody is perfect... :)